Jori Hurula on Helsingin Ekonomit – Nuoret Ekonomit -kerhon puheenjohtaja, tulevaisuustyöryhmän jäsen, Helsingin Ekonomien hallitushakija ja Jyväskylästä valmistunut ekonomi. Teksti julkaistu alunperin Helsingin Ekonomien omassa blogissa.

Olen Helsingin Ekonomien tulevaisuustyöryhmässä jo kolmen vuoden ajan pohdiskellut, millainen olisi ihanteellinen Helsingin Ekonomit tai ekonomiyhteisö ja millainen se olisi tulevaisuudessa. Selkeää vastausta emme ole vielä ihan keksineet, mutta olemme keränneet ison nipun hyviä ja myös toteutuskelpoisia ideoita ja vinkkejä kentältä sekä jäsenkyselystä. Jotenkin tuntuu, että emme itsekään tiedä mitä ekonomi haluaa tai millainen unelmien ekonomiyhteisö edes olisi? Tai jos tiedämme, se ihanne tuntuu elävän ja kehittyvän – ja niin pitää ekonomiyhteisönkin ja ekonomin. Helsingin Ekonomit luo tyypillisesti vuosittain uuden nahkansa, ja myös Suomen Ekonomien hallitus on hiljattain uudistunut puheenjohtajaansa myöden.

Tänä vuonna olemme työryhmässä hakeneet konkreettisia kehitysideoita mm. Helsingin Ekonomien kansainvälisyyteen, kerhotoimintaan, tapahtumiin, brändiin sekä löytäneet hulluja ideoitakin. Vai miltä kuulostaisi HEKO-maskotti, etätyölounge, Hesarin etusivun mainos tai HekoApp?

Olen myös Nuorten Ekonomien kerhon puheenjohtajana kolmen vuoden ajan tehnyt töitä nuorten ekonomien ja kyltereiden paremman ekonomiyhteisön eteen. Koen ensisijaisena, että toimintaa ylipäätään on. Sen ei täydy olla täydellistä eikä kaikkia voi miellyttää, mutta koen, että paljon asioita teemme oikein ja aiempaa monipuolisemmin ja yhdessä. Vastavalmistuneiden teemasta kirjoitimme Saran kanssa alkuvuodesta täällä. Nuorta ekonomia tuntuu erityisesti kiinnostavan oma työ, ura ja ammatillinen kehittyminen, soft skills kuten esiitymistaito tai Linkkarin tuunaus sekä rennot tapahtumat, verkostoituminen ja yhteisöllisyys – onhan oma yliopistoyhteisö monilla jäänyt pois tai ainakin hyvin pienelle liekille. Ehkä Suomen Ekonomien brändissä on syystäkin lieskat? Toivon, että mahdollisimman moni kylteri ja ekonomi löytäisi oman juttunsa, tuntee olevansa liekeissä ja innostunut mitä tahansa tekeekään millä tahansa toimialalla.

Nuori ekonomi haluaa myös huomioida entistä aiemmin myös muut ja yhteisönsä, ei pelkästään ajaa omaa substanssiosaamistaan tai menestystään. Nuorta ekonomia ja kylteriä kiinnostavat merkityksellisyys, hyvinvointi ja tasapaino, vastuullisuutta ja kestävää kehitystä unohtamatta. Firman bisnes ei voi jyrätä kaikkea ja omaa elämää vaan työ on vain väline toteuttaa muita pienempiä ja suurempia unelmia. Maailman kovuus välillä korostuu, jolloin ekonomi voisi olla myös se lempeä hahmo ja auttava näkyvä käsi.

Jos Paavali olisi ollut ekonomi, ehkä hän olisi muotoillut asian näin: Ekonomi on kärsivällinen, ekonomi on lempeä. Ekonomi ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken hän kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Nuori ekonomi haluaa myös antaa takaisin saamansa hyvää – olen sen huomannut itsestäni ja muista luottamushenkilöistä ja aktiivitoimijoista. Helsingin Ekonomeissakin on vuosittain n. 200 vapaaehtoisesti toimivaa luottamushenkilöä, jotka haluavat osaltaan antaa panoksensa ekonomiyhteisön hyväksi. Hekon 17 eri kerhoa toteuttavat n. 150 tapahtumaa vuosittain ja kertovat hienoja asioita kokemuksistaan. Määrä moninkertaistuu, kun katsotaan Suomen tasolla eri ekonomi- ja kylteriyhdistyksiä. Kiitos teille kaikille hyvästä ja pyyteettömästä työstä yhteisömme eteen!

Tuo kehittämisen ja kehittymisen liekki ei välttämättä helposti sammu, ja siksi itsekin kolmen intensiivisen puheenjohtajavuoden jälkeen haen nyt Helsingin Ekonomien hallitukseen. Haluan keskittyä vielä isompiin linjoihin ja jatkaa itselleni merkityksellistä yhteisön kehittämistä ja verkoston luomista, yhdessä muiden kyltereiden ja ekonomien kanssa.